Hallitus EK:n taskussa

Työnantajien keskusjärjestö Elinkeinoelämän keskusliitto ilmoitti yksipuolisesti viime viikolla, että se irtautuu kaikista keskusjärjestösopimuksista. Palkansaajien ja työnantajien keskusjärjestöjen yhdessä laatimat sopimukset sisältävät kirjaukset esimerkiksi luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen asemasta, lomalaista ja ammattiyhdistysten jäsenmaksujen tilityksistä. Vaikka monet näistä asioista on kirjattu myös eri työehtosopimuksiin, niin monilla pienemmillä aloilla keskusjärjestösopimukset ovat muodostaneet pohjan, jolla neuvottelut on käyty.

Ilmoitus on jatkoa EK:n vuonna 2015 tekemälle päätökselle, että se ei enää keskusjärjestönä neuvottele palkkaratkaisuja, vaan siirtää niistä vastuun jäsenliitoilleen. Toiminnallaan EK on kuoppaamassa suomalaisen työmarkkinajärjestelmän historiassa pitkää jaksoa, jossa yhteisellä sopimisella on voitu turvata niin työrauha, ansioiden maltillinen kehittyminen kuin viennin kilpailukyky. Valtio on tässä kolmikannassa ollut myös aktiivinen vaikuttaja tavoitteena tukea työmarkkinoilla syntyneitä sopimuksia mm. vero- ja sosiaalipolitiikallaan. Tämä on ollut pohja suomalaisen hyvinvointivaltion rakentamisessa.

Nyt tehtävät toimet ovat selkeä pyrkimys tämän asetelman romuttamiseen. Siirtämällä neuvottelut pois keskusjärjestötasolta liittoihin ja ajamalla työpaikkakohtaista sopimista on EK:lla selvä toimintamalli jossa se haluaa heikentää palkansaajien joukkovoimaa. Tämä on Thatcherismia, jota on nyt hyvä sauma lähteä toteuttamaan perusporvarihallituksen tuulen suojassa. Näillä toimilla kuitenkin vaarannetaan työmarkkinoiden toiminta ja ajetaan tulevaa liittokierrosta tuntemattomaan.

Kuka tietää enää mikä on tämä erityinen Suomen malli, jota Kikyllä on ajettu. Sosialidemokraatit ovat halunneet olla mukana vakauttamassa Suomen taloutta ja luomalla edellytyksiä työllisyyden paranemiseen vientiteollisuuden toimintaedellytyksiä parantamalla. Tangoon tarvitaan kuitenkin aina kaksi ja kolmikannassa kolme osapuolta.
 

Sipilän hallitus on koko olemassaolonsa aikansa pyrkinyt vaikuttamaan työmarkkinoiden ja erityisesti ammattiyhdistyliikkeen toimintaan. Ensin oli vuorossa pakkolakipaketti, jossa olisi kansainvälisten sopimusten vastaisesti rajoitettu työmarkkinaosapuolten vapaata sopimisoikeutta. Tämän kaaduttua hallitus rakensi kilpailukykysopimuksensa, jossa työaikaa lisättiin ja työnantajien sosiaaliturvamaksuja siirrettiin palkansaajille. Näin hallitus ilmoitti luovansa jopa kymmeniä tuhansia uusia työpaikkoja. Sittemmin monet talousasiantuntijat, talouspolitiikan arviointineuvosto viimeisimpänä, ovat osoittaneet hallituksen arviot epärealistiseksi toiveajatteluksi.

Nyt olisikin korkea aika käyttää niitä Suomen vahvuuksia jotka on testattu ja hyväksi havaittu. Tekemällä reilua yhteistyön politiikkaa ja antamalla arvo työntekijälle lisätään luottamusta, joka on perusta tuloksia tuottavalle sopimiselle.